Kansainvälinen avaruusviikko Helsingin Observatoriolla 3.–4.10.2015

Kansainvälinen avaruusviikko Helsingin Observatoriolla 3.–4.10.2015

Kansainvälisen avaruusviikon päätapahtuma pidetään Helsingin observatoriossa. Tänä vuonna teemana ovat “löydöt”. Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme oppineet uutta koko maailmankaikkeudesta kenties enemmän kuin koko edeltävän historian kuluessa. Satelliitit, avaruusluotaimet ja kulkijat muiden planeettojen pinnalla näyttävät meille koko ajan uusia, tuntemattomia maailmoja. Ja kaukoputkilla löydetään jatkuvasti kokonaisia uusia planeettoja, tähtijärjestelmiä, galakseja ja muita jännittäviä kohteita niin läheltä kuin kaukaakin! Viikon päätapahtuma Suomessa pidetään Helsingin observatoriolla viikonloppuna 3.–4. lokakuuta. Lue lisää (Tiedetuubi) Kuva: Tiedetuubi

Read More

Paikkatietomarkkinat 2015 – Fiksusti yhdessä 3.-4.11. -ammattitapahtuma

Paikkatietomarkkinat 2015 – Fiksusti yhdessä 3.-4.11. -ammattitapahtuma

Tämän vuoden Paikkatietomarkkinoilla tutustutaan mm. uusiin yhteistyömuotoihin: miten valtio ja kunnat, valtio ja kansalaiset tai yritykset voivat toimia yhdessä ja yhteistuumin. Näyttelystä löytyy ratkaisuja siihen, kuinka saada tiedot sujuvasti käyttöön esim. päätöksenteon tueksi ja miten paikkatietoinfra voi hyödyttää yrityksiä. Paikkatietomarkkinoilla ovat esillä sovellustoimittajat, palvelujen tarjoajat, tiedon tuottajat ja käyttäjät. Lue lisää (Maanmittauslaitos) Kuva: Paikkatietomarkkinat

Read More

Nuorille oma avaruuskilpailu: Odysseus II

Nuorille oma avaruuskilpailu: Odysseus II

Odysseus II on avaruustieteeseen painottunut oppimiskisa koko Euroopan nuorille. Kilpailuun voivat osallistua kaikki 7–22-vuotiaat. Osallistujat oppivat uutta satelliiteista, avaruusluotaimista, astrobiologiasta ja planeettalennoista. Yläasteiden kisoihin osallistujien tulee jättää vastauksensa 15.1.2016 mennessä. Ala-asteille kansallinen kisa jatkuu 31.3.2016 asti. Lue lisää (Edu.fi) Kuva: ESA

Read More

Jyväskylästä uudenlaista paikannusta sisä- ja ulkotiloihin

Jyväskylästä uudenlaista paikannusta sisä- ja ulkotiloihin

Magister Solutionsin ratkaisu yhdistää uudella tavalla ympäröivien laitteiden ja langattomien verkkojen tuottamat tiedot tarkkojen sijaintietojen muodostamiseksi jopa metrin tarkuudella. Tekes on rahoittanut yritystä 450 000 eurolla yli 80 prosenttia tarkemman paikannusmenetelmänsä kaupallistamiseksi. Teknologialla voidaan paikantaa esimerkiksi henkilöt maan alla, merellä, ulkona tai sisätiloissa pelkästään omilla puhelimilla. Magister Solutions on langattoman viestinnän ja ohjelmistojen tutkimus- ja kehitystalo. Jyväskyläläinen yritys on toiminut yli kymmenen vuotta globaalien mobiili-, satelliitti- ja turvallisuusteknologioiden tarjoajien kehityskumppanina. Lue lisää (Kasvu OPen/Magister Solutions)…

Read More

Tiedetuubi: Galileo-satelliitit numero 9 ja 10 onnistuneesti avaruuteen

Tiedetuubi: Galileo-satelliitit numero 9 ja 10 onnistuneesti avaruuteen

11.9. aamulla kello viisi Suomen aikaa laukaistiin  Kouroun avaruuskeskuksesta Ranskan Guyanassa Galileo-satelliitit nro 9 ja 10. Ne ovat kiertoradoillaan ja aloittaneet toimintansa normaalisti. Seuraavat kaksi Galileo-satelliittia on tarkoitus laukaista vielä tämän vuoden aikana. EU:n Galileo-satelliittinavigointijärjestelmän on tarkoitus olla toiminnassa vuonna 2020 ja koostua yhteensä 30 satelliitista. Galileo-satelliiteissa on runsaasti suomalaista teknologiaa, kuten erilaisia komponentteja ja ohjelmistoja. Lue lisää (Tiedetuubi) Kuva: ESA

Read More

TT: Gravitaatiosäteilymittaaja Lisa Pathfinder valmiina lähtöön

TT: Gravitaatiosäteilymittaaja Lisa Pathfinder valmiina lähtöön

Lisa Pathfinder on Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kymmenen vuoden aikana kehittämä ja valmistama. Satelliitti kuljettaa gravitaatiosäteilyn ja energiaa valonnopeudella aika-avaruudessa kuljettavien aaltojen mittauslaitteistoa. Laukaisu on tarkoitus suorittaa marraskuussa 2015. Suomalainen Patria Aerostructures valmisti Lisa Pathfinderiin lujitemuovirakenteita. Lue lisää (TT) Kuva: ESA

Read More

Science Business: Nanosatellites open up space research as Finland builds its first satellite

Science Business: Nanosatellites open up space research as Finland builds its first satellite

Finland’ Aalto university’s satellite, Aalto-1, a bit taller than a milk carton, will come in at around a tenth the cost of one of its larger counterparts. The miniature device, which only weighs 3kg, is an example of a nanosatellite, or nanosat, and is one of many being assembled right now in Europe. The Aalto-1, due for launch sometime in the beginning of 2016, will carry out several conventional roles in space. It will carry…

Read More