Suomalaisinnovaatiosta rakennetaan rahtialusta avaruuteen

Sähköpurje, ESA

Pekka Janhusen vuonna 2006 kehittämä sähköpurje on kevyt ja periaatteeltaan yksinkertainen voimalähde pienille avaruusaluksille hurjaan vauhtiin.

Sähköpurje ei tarvitse lainkaan polttoainetta. Työntövoiman synnyttää sähköisesti luotu jättimäinen purjepinta-ala. Sähköpurje koostuu pitkistä, alle millimetrin kymmenesosan paksuisista metallilangoista eli lieoista, jotka kelataan avaruudessa ulos aluksen reunaan kiinnitetyiltä rullilta.

Laite saa työntövoimansa Aurinkoa ympäröivän, miljoonien asteen lämpöisen kaasukehän ulospäin suuntautuvasta kaasuvirtauksesta eli aurinkotuulesta.

Aluksen teoreettinen huippunopeus on sama kuin aurinkotuulen, jopa 800 kilometriä sekunnissa. Käytännössä päästään n. 50 kilometrin sekuntivauhtiin eli 180 000 kilometriin tunnissa. Kauimpana maasta oleva ihmisen valmistama laite, juuri aurinkokunnan ulkopuolelle siirtynyt Voyager 1 -luotain, lähetettiin matkaan 35 vuotta sitten. Sähköpurjeen avulla matka olisi taittunut huomattavasti vauhdikkaammin.

Sähköpurjeen käytännön sovelluksista lähimpänä toteutumista on ns. plasmajarru. Sen avulla loppuun käytetyt satelliitit voitaisiin saadaan laskeutumaan alemmille radoille ja lopulta putoamaan ilmakehään, jossa ne tuhoutuvat. Se olisi ratkaisu avaruusromuongelmaan, jonka suosituimmille kiertoradoille kertyvät hylätyt satelliitit muodostavat.

Viron ensimmäistä, reilun kilon painoista EstCube-1-satelliittia ohjelmoidaan parhaillaan plasmajarrukoetta varten.  Seuraavana laukaisua odottaa Aalto-yliopiston opiskelijatyönä valmistunut Aalto-1-satelliitti.

Lue koko tiedote tästä (TAF)

Kuva: ESA

Leave a Comment

Your email address will not be published.