Tietoa SpaceFinland-verkkopalvelusta

Palvelun sisältö

SpaceFinland-sivustosta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Sivuston päivityksessä on mukana myös Business Finland. Verkkopalvelu tarjotaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Etusivulla on tuoreita uutisia uutisnostoina, tapahtumia, hakuaikoja ja kolumneja. 

Avaruusstrategia-osiossa avataan avaruusstrategian toimenpiteitä ja tavoitteita sekä strategian toimeenpanoa.

Avaruushallinto-osiossa kerrotaan avaruushallinnon toimijoista, historiasta sekä avaruustoiminnan lainsäädännöstä, luvista ja valvonnasta sekä avaruusesineiden rekisteristä.

Kansainvälinen yhteistyö -osiossa kerrotaan avaruusalan kansainvälisistä yhteistyöorganisaatioista ja yhteistyön tavoista.

Liiketoiminta ja tutkimus -osiossa kuvataan mm. suomalaisia avaruusalan yrityksiä ja
tutkimusorganisaatioita.

Koulutus-osiossa kerrotaan avaruusalan koulutuksesta.

Toiminnot

Haku

Sivuston haku on tarjolla sivun ylätunnisteessa.

Haut kohdistuvat oletusarvoisesti sivuston koko sisältöön. Pikahaku hakee kaikilla annetuille
hakusanoilla ja sivuston kielen mukaan. Hakusanojen väliin lisätään automaattisesti Boolean-operaattori 'JA'. Haussa voi käyttää myös katkaistua sanaa. 

Palaute

Palautelomakkeella voi lähettää kysymyksiä ja palautetta verkkopalvelusta. Palautteita käsitellään virka-aikana, ja niihin vastataan kahden viikon sisällä. Palautteisiin ja kysymyksiin voidaan vastata vain, jos yhteystiedot on täytetty (sähköpostiosoite ja koko nimi ). Palautteisiin vastataan ensisijaisesti sähköpostilla. Virallinen posti tulee lähettää TEM:n kirjaamoon kirjaamo.tem(at)gov.fi.

Verkkoselaimet ja päätelaitteet

Sivusto on responsiivinen, ja sisältö skaalautuu päätelaitteen mukaan. Sivujen ulkoasu on
parhaimmillaan käytettäessä uusimpia selainversioita. Sivustoa voidaan käyttää myös vanhemmilla selainversioilla, mutta tällöin kaikki ominaisuudet eivät välttämättä ole täysimääräisesti käytettä-vissä.

Tiedostolataukset ja lukijasovellukset

Pdf-tiedostojen lukemiseen tarvitaan Adobe Acrobat Reader -ohjelma, jonka voi ladata ilmaiseksi.

Sivustolle on upotettu myös videotallenteita, jotka tarjotaan erilliseltä palvelimelta päätelaitteen tukemassa muodossa.

Käyttöehdot

Tutustu huolellisesti käyttöehtoihin. Käyttämällä sivustoa hyväksyt käyttöehdot sellaisenaan.

Tekijänoikeudet

Oikeudet sivustossa julkaistaviin teksti- ja kuva-aineistoihin on työ- ja elinkeinoministeriöllä tai muulla aineiston yhteydessä ilmoitetulla tiedontuottajalla.

Sivuston tekstiaineiston käyttö ja siihen linkitys on sallittu hyvän tavan mukaisissa asiayhteyksissä, kun lähde mainitaan. Aineiston käytöstä sellaisenaan kaupalliseen tarkoitukseen on aina sovittava erikseen ministeriön kanssa.

Kuvat ja niiden käyttöoikeudet

Verkkopalvelussa olevien kuvien käyttöoikeudet ovat ainoastaan työ- ja elinkeinoministeriöllä.

Oikeudellinen varauma

Sivustosta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.

Sivuston sisällössä on kaikin tavoin pyritty tiedon oikeellisuuteen ja ajantasaisuuteen. TEM ei vastaa sivuston sisällön mahdollisten virheiden käyttäjälle aiheuttamista kustannuksista tai
vahingosta. Ministeriö ei myöskään ole vastuussa sellaisesta haitasta, joka johtuu teknisistä häiriöistä tai sivustoon linkitetystä materiaalista, joka on ulkopuolisten osapuolten julkaisemaa.

Siirtyessäsi linkitetyille sivuille sovelletaan kyseisen sivuston omia käyttöehtoja. TEM ei ole
vastuussa näiden kolmansien osapuolien sivustojen päivityksestä, julkaisuista tai sivustoilla esitetty-jen tietojen oikeellisuudesta.

Työ- ja elinkeinoministeriö ei suorita mitään korvausta eikä palkkiota verkkosivuston käytöstä tai sen kautta tarjotusta informaatiosta.

Ministeriö ei voi taata avoimessa tietoverkossa lähetettyjen viestien luottamuksellisuutta.
Käyttäjien tulee välttää luottamuksellisten tietojen lähettämistä sähköpostilla.

Verkkosivujen materiaalia ei voi pitää ministeriötä sitovana tarjouksena, kehotuksena tai
sitoumuksena.

TEM pidättää oikeuden päivittää, tarkistaa ja muuttaa käyttöehtoja sekä sivuston sisältöä ja
ulkoasua. Käyttäjän on hyvä ajoittain tarkistaa voimassa olevat käyttöehdot tältä sivulta. Ministeriöllä on oikeus milloin tahansa syytä ilmoittamatta keskeyttää verkkosivujen tarjoaminen esimerkiksi huolto-, korjaus- tai päivitystoimien ajaksi.

Käyttäjä sitoutuu korvaamaan käyttöehtojen vastaisella toiminnallaan mahdollisesti
aiheuttamansa vahingon täysimääräisesti.

Mikäli jokin osa näistä käyttöehdoista katsotaan ehdottoman lainsäännöksen vastaiseksi tai
muutoin täytäntöönpanokelvottomaksi, tällainen kohta ei kuitenkaan vaikuta muilta osin näiden käyttöehtojen pätevyyteen.

Käyttöehtoihin sekä niiden tulkintaan sovelletaan Suomen lakia pois lukien sen lainvalintaa
koskevat säännökset.

Henkilötietojen käsittely

Työ- ja elinkeinoministeriö on sitoutunut suojaamaan sivustoillaan kävijöiden yksityisyyttä ja henkilötietoja Euroopan tietosuoja-asetuksen mukaisesti.

Lue lisää tietosuojasta

Evästeet

Evästeet ovat tekstitiedostoja, joita selain tallentaa kävijän laitteelle. Sivustolla käytetään sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä kävijäseurannan ja laadunvalvonnan evästeitä. 

Sivuston evästeet

Sosiaaliset laajennukset

Sivustolla on linkkejä ja yhteyksiä kolmannen osapuolen verkkosivustoihin. Sivusto ei lähetä
kävijöidensä tietoja sosiaalisten laajennusten kautta.

Sivustolla oleviin kolmannen osapuolen tarjoamiin palveluihin tai kolmannen osapuolen
välittämiin sovelluksiin sovelletaan kolmannen osapuolen käyttö- ja muita ehtoja.

Lisätietoja

Tuija Ypyä, tuija.ypya(at)gov.fi tai spacefinland(at)gov.fi