Hyppää sisältöön

Avaruusalan asiantuntijat avasivat avaruusliiketoiminnan ajankohtaisuuksia Space Business Forumissa

SpaceFinland
Julkaisuajankohta 27.6.2023 15.28
Uutinen
Kokousosallistujia
Space Business Forum järjestettiin viimeistä kertaa ennen kesälomakautta.

Keskiviikkona 21.6.2023 Suomen avaruustoimijoita kokoontui Team Finland -taloon Space Business Forumin merkeissä. Business Finland oli kutsunut koolle sekä suomalaisia että kansainvälisiä avaruusalan asiantuntijoita.

Tapahtuman avasi European Space Policy Instituutin (ESPI) edustaja Tomas Hrozensky. Hrozenskyn puheenvuoro korosti avaruustoiminnan kasvavaa turvallisuuspoliittista merkitystä Euroopassa. Vaikka avaruustoiminta on ollut kytköksissä turvallisuuspolitiikkaan koko alan historian lävitse, on alan turvallisuuspoliittinen merkitys korostunut viime aikoina huomattavasti. ”Avaruusalan strateginen arvo turvallisuuspolitiikan kannalta on otettu aivan uudella tavalla huomioon”, tiivistää Hrozensky. Kehityskulkua lienee kiihdyttänyt myös Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan yhteydessä puolustuksen näkökulmasta avainasemaan noussut Starlink-palvelu. ”Sotaa on äärimmillään luonnehdittu avaruussodaksi. Tällaista näkemystä en itse kuitenkaan allekirjoittaisi”, kommentoi Hrozensky. Avaruustoiminnan korostunut turvallisuuspoliittinen ulottuvuus ilmenee myös talousmarkkinoilla, joilla avaruusturvallisuuteen liittyvät sijoituskohteet ovat nousseet sijoittajien suosioon. 

Tomas Hrozensky (ESPI) avasi avaruustoiminnan turvallisuuspoliittista ulottuvuutta.

Suomen avaruustoimijoiden keskuudessa Hrozenskyn puheenvuoro otettiin vastaan suurella mielenkiinnolla: ”Aihe on varsin ajankohtainen, koska avaruusstrategiamme päivitys on käynnistymässä”, Business Finlandin avaruusasian johtaja Kimmo Kanto kommentoi. 

Paikan päällä oli myös Euroopan avaruusjärjestön (ESA) edustaja Anze Singer, joka perehdytti paikalla olevia avaruustoimijoita ESAn aineettomia oikeuksia (IPR) koskeviin käytäntöihin. Space Business Forum tarjosi myös näkemyksiä suomalaisen avaruustoiminnan ajankohtaisuuksiin; omalla puheenvuorollaan Ilmatieteen laitoksen avaruustutkimuksen ja havaintoteknologiat -yksikön päällikkö Ari-Matti Harri kertoi kehitysvaiheessa olevasta kansallisesta avaruustilannekeskuksesta (FSSAC). Lähiavaruutta kartoittavan keskuksen tulisi aloittaa toimintansa vuoteen 2026 mennessä.

Ari-Matti Harri esittelee kansallista avaruustilannekeskusta.