”Meillä on kestämättömän avaruustoiminnan aiheuttamien haittavaikutusten minimointivelvoite”
Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori ja kestävän avaruustieteen ja –tekniikan huippuyksikön johtaja. Huippuyksikkö perustettiin vuonna 2018 vastauksena lähiavaruuden ruuhkautumiselle, joka johtuu satelliittimäärän räjähdysmäisestä kasvusta viime vuosien aikana. Haastattelussa avaruusfyysikko avaa avaruuskestävyyttä ja pohtii käsitettä ylisukupolvisen ja globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.
Viime vuosina avaruuden kestävä käyttö on noussut keskeiseksi puheenaiheeksi – mitä käsitteellä tarkoitetaan?
Minna Palmroth: Vaikka avaruuden kestävä käyttö on ollut kansainvälisissä avaruusfoorumeissa pöydällä jo muutaman vuoden, käsite on itse asiassa vasta määrittelyvaiheessa, eikä tiedeyhteisössä olla vielä päästy vertaisarvioituun määritelmään. Avaruuskestävyys ymmärretään usein avaruusromuongelmasta käsin – planeetan kestävyyden kannalta tämän suppean määritelmän pohjalta tehdyt ratkaisut osoittautuisivat liian kapeiksi.
Kuinka avaruuskestävyys tulisi määritellä?
Meidän on pyrittävä systeemiseen näkemykseen avaruuskestävyydestä: meidän on hahmotettava sekä avaruusromun synty, sen luonnolliset poistumismekanismit ja lisäksi kehitettävä tehokkaita teknologioita romun poistamiseksi. Tähän liittyy keskeisesti, että ymmärrämme miten avaruuden fyysinen ympäristö vaikuttaa romun kiertokulkuun. Kirjoitan juuri kollegan kanssa artikkelia, jossa rakennamme kokonaisvaltaista määritelmää avaruuskestävyydestä. Tulkintamme huomioi myös avaruusresilienssin, eli kykymme kestää avaruuden äärimmäisiä olosuhteita yhteiskunnan pysähtymättä.
Johdat avaruustieteen ja –tekniikan huippuyksikköä. Yksikkö visioi ”paradigmamuutoksesta avaruuden kestävässä hyödyntämisessä”. Miten toteutatte visiota?
Ensisijaisesti pyrimme lisäämään avaruusolosuhdeymmärrystä ja nostaa sitä kautta satelliittien elinikää, mikä vähentää laukaisutarvetta. Toisaalta kehitämme radaltapoistomekanismeja, jotka aktivoituvat satelliitin käyttöajan päätyttyä. Tässä kaksoisstrategiassa heijastuu avaruuskestävyyden systeeminen määritelmä: pyrimme vaikuttamaan siihen, ettei kiertoradalle päätyisi jätettä ja samanaikaisesti kehitämme keinoja sen poistamiseksi. Yhdistettyinä, nämä keinot pyrkivät merkittävään rataturvallisuuden nostoon.
Liittyykö avaruuskestävyys myös maapallon kestävään kehitykseen?
Planeetan kestävyyden edistäminen on mielestäni painavin motiivi sille, miksi meidän kannattaa tällä hetkellä ylipäätään satsata avaruustoimintaan. Maapallon kantokyky edellyttää vihreän sekä digitaalisen siirtymän käyttöönottoa, ja näiden onnistuminen nojaa pitkälti avaruustoimintaan. Esimerkiksi digi-infrastruktuurin ylläpito on myös satelliittiriippuvaista.
Minkälaisia haittoja kestämättömästä avaruustoiminnasta koituu?
Kestämättömän avaruustoiminnan aiheuttamia haittoja ovat tilanteet, jotka estävät muiden toimijoiden pääsyn avaruuteen tai altistavat heitä avaruusperäisille riskeille. Ilmeisimmät haitat ovat lähiavaruuden ruuhkautuminen ja avaruusromu. Nämä nostavat satelliittien törmäysriskiä ja altistavat maankamaraa lisääntyvästi avaruusuhille: on esimerkiksi mahdollista, että ruuhkautuvilta kiertoradoilta sinkoavat isommat romukappaleet putoaisivat Maan pinnalle.
Miten nämä haitat jakautuvat globaalisti ja ylisukupolvisesti?
Kestämättömän avaruustoiminnan haitat eivät kostaudu ainoastaan kestämättömästi toimivalle toiminnanharjoittajalle – sen sijaan ne kohdistuvat koko planeettaamme ja vaikuttavat myös tulevien sukupolvien avaruustoimintamahdollisuuksiin. Lähiavaruuden ruuhkautuminen merkitsee kiertoratapaikkojen niukentumista, mikä hankaloittaa kaikkien avaruusvaltioiden pääsyä avaruuteen.
Miten nämä haitat vaikuttavat tuleviin sukupolviin?
Holtiton romuttuminen voisi ajaa lähiavaruuden totaalisen käyttökelvottomaksi, mikä estäisi tulevien sukupolvien avaruuden hyödyntämisen. Tämän niin sanotun ”Kesslerin syndrooman” todennäköisyydestä ei tosin ole tieteellistä yksimielisyyttä.
Kohdistuuko tämän päivän avaruustoimijoihin näiden haittojen minimointivelvoite?
Olen sitä mieltä, että globaali ja ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus velvoittavat nykyisiä avaruustoimijoita minimoimaan kestämättömän avaruustoiminnan haittoja. Konkreettisesti tämä tarkoittaa mm. sitä, että omista satelliiteista tulee pitää hyvää huolta niin, etteivät ne aiheuta uhkaa muille avaruustoimijoille.
Kohdistuuko nykyisiin avaruustoimijoihin myös avaruustoiminnan hyötyjen maksimointivelvoite?
Vastaavaa maksimointivelvoitetta on vaikeampi määritellä, koska avaruustoiminnasta koituu hyvin monenlaisia hyötyjä. Satelliittitoiminta tuottaa mm. rahallista, tieteellistä ja geopoliittista käyttöarvoa ja hyötykäsitys on vahvasti näkökulmasidonnaista. Kestämättömän toiminnan haittoja on sen sijaan helpompi kvantifioida: periaatteessa voidaan laskea hyväksyttävän romumäärän, jonka puitteissa avaruustoimintaa voidaan yhä harjoittaa globaalin ja ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden varassa.
Miten kommentoisit Suomen avaruustoiminnan kestävyyttä?
Suomen avaruuslaki on etenkin siinä mielessä edistyksellinen, että se ottaa kestävyysnäkökohdat tehokkaasti huomioon: lupaviranomaisten on tarkistettava tarkoitetun avaruustoiminnan todennäköiset haittavaikutukset – mikäli törmäystodennäköisyydet ylittävät tietyn kynnysarvon, toimilupaa ei myönnetä. Kansainvälisessä vertauksessa moinen lainsäädäntö sijoittuu äärimmäisen säädellyn ja ”laissez faire”-politiikan kohtuulliseen välimaastoon, mutta kuitenkin edistää avaruuden taloudellista käyttöä.
Lisäresursseja avaruuskestävyydestä:
- https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/matematiikka-ja-luonnontieteet/avaruus-hyodynnettavissa-kestavasti
- https://www.aka.fi/tutkimusrahoitus/ohjelmat-ja-muut-rahoitusmuodot/huippuyksikkoohjelmat/kaynnissa-olevat-huippuyksikot/kestavan-avaruustieteen-ja--tekniikan-huippuyksikko/
- http://www.un-documents.net/ocf-10.htm#II.1
