”Avaruudessa nähdään suurvaltapolitiikkaa sen autenttisimmassa muodossa”
Markus Holmgren on digitaaliseen suurvaltapolitiikkaan erikoistunut tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa sekä väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Hän tutkii erityisesti, kuinka suurvallat käyttävät taloudellista valtaa strategisten intressien edistämiseksi ja tarkastelee teknologian roolia suurvaltakamppailussa. Haastattelussa tutkija avaa avaruuden suurvaltapoliittista roolia ja kommentoi, mitä avaruuden rauhanomainen käyttö merkitsee nykyisessä geopoliittisessa ympäristössä.
Mihin kriteereihin suurvalta-asema perustuu?
Markus Holmgren: Yleisesti suurvalta-asema perustuu valtion vallankäytön kyvykkyyksiin ja ilmenee eri vallanakseleilla: suurvallat voivat taivuttaa muita valtioita puolelleen esimerkiksi sotilaallisen tai taloudellisen vallan kautta, mutta myös sopimusvalta kansainvälisissä organisaatioissa on suurvalta-aseman peruspilareita.
Mitkä valtiot voidaan mieltää tänä päivänä suurvalloiksi?
Elämme yhä Yhdysvaltain dominanssiaikaa, joka on tosin murenemassa Kiinan nostaessaan päätään nousevana suurvaltana. Sen sijaan Venäjä on menettänyt suurvalta-asemansa jo täysin, kun taas EU:ta voidaan pitää tietyillä vallankäytön akseleilla suurvaltana. Tällä hetkellä Yhdysvallat ovat hyvinkin hegemonisessa asemassa avaruudessa ja on monia viitteitä siitä, että Yhdysvaltain avaruushegemonia vakiintuu entisestään. On tosin hyvä pitää mielessä, että suurvalta on sosiaalisesti konstruoitu käsite, jonka tulkinta on kontekstisidonnaista ja toisinaan myös politisoitunutta.
Mikä on avaruuden rooli suurvaltakamppailussa?
Avaruus on yhä merkittävämpi operatiivinen toimintakenttä, johon suurvallat voivat heijastaa valtaansa osoittaakseen ja vakiinnuttaakseen omaa valta-asemaansa. Avaruustoimintaa harjoittamalla he voivat syventää muiden valtioiden riippuvuutta heidän avaruussidonnaisista palveluarkkitehtuureistaan. Avaruuspohjaisen teknologian yhteiskunnallista kriittisyyttä ei voi ylikorostaa – tarjoamalla avaruusinfrastruktuuria vain tietyille valtioille, suurvallat voivat synnyttää kitkaa muiden valtioiden välille. Tämän lisäksi satelliitit mahdollistavat suurvaltapoliittisesti merkittäviä tiedonvälitys- ja vakoiluteknologioita ja voivat kasvattaa valtioiden taloudellista valtaa.
Avaruuspoliittista kenttää on luonnehdittu anarkistiseksi järjestelmäksi – minkälaisia eettisiä huolia tämä nostattaa?
Avaruudessa nähdään suurvaltapolitiikkaa sen autenttisimmassa muodossa – sitovia pelisääntöjä on varsin vähän. Vuonna 1967 solmittu avaruuden yleissopimus kieltää joukkotuhoaseiden sijoittamista kiertoradalle, mutta käytännössä tämä ei kuitenkaan estä avaruuden tuhoisaa käyttöä. Ei ole myöskään valmiiksi linjattuja prosesseja sille, miten erimielisyyksiä tulisi ratkoa. Tämä heikentää neuvottelupuolien tasavertaisuutta.
Onko suurvaltakamppailun ulottuminen avaruustoimintaan johtanut avaruuden strategiseen yliturvallistamiseen?
Avaruuden sotilaallistaminen näyttää etenevän melko hitaasti – suurvalloilla on tosin vahva intressi pitää avaruuden sotilaallistamiseen tähtäävät toimensa salassa, jottei muille valtioille anneta kannusteita yhtyä avaruuden aseistamiseen. Sen sijaan avaruusteknologian soveltaminen maanpäällisiin sotilastoimintoihin on kiihtynyt, esimerkiksi kuvantamis-, tähtäys-, ja viestintäjärjestelmien muodossa, sekä Maan ja satelliittien välistä kommunikaatiota häiritsevillä toimilla. Turvallistamista hyödynnetään usein kansainvälisten sopimusten asettamien rajoitusten kiertämiseen, mutta koska hyvin harvat sopimukset sitovat avaruustoimintaa, tämä ulottuvuus on jäänyt vähäiseksi. Tilanteeseen voi ennakoida tulevan muutosta, kun kamppailu kiertoratapaikoista, lähetystaajuuksista ja Kuun pinnasta on kehkeytynyt suurvaltoja haittaavalle tasolle.
Kylmän sodan aikana avaruustoiminta oli pitkälti suurvaltavetoista. New space:n myötä avaruus on tullut pienempienkin toimijoiden saavutettavaksi. Horjuttaako tämä suurvaltojen valta-asemaa?
New space-kontekstissa on hyvä muistaa, että yksityisten avaruustoimijoiden rahoitus nojaa pitkälti valtiolliseen rahoitukseen: esimerkiksi SpaceX-yrityksen rahoituksesta selvästi suurin osa vaikuttaa tulevan Yhdysvaltain valtiolta. Itse näen, että näennäisesti kaupallistuneen avaruustoiminnan taustamoottorina ovat yhä valtiolliset intressit – mieltäisin yksityisen sektorin yhtenä suurvaltojen vallankäytönakselina, jonka merkitys on korostunut avaruuden kaupallistumisen myötä. Näen yritysten riippuvuuden valtiosta olevan niin syvä, etten usko new space-kehityksen horjuttavan suurvaltojen valta-asemaa. Sen sijaan näen new space-ilmiön hämärtäneen julkisen ja yksityisen sektorin rajaa.
Kirittääkö vai hidastaako new space suurvaltakamppailua?
New space:n myötä myös kiertoratapaikat ja satelliittien lähetystaajuudet ovat kaupallistuneet ja niukentuneet entisestään – suurvallat ostavat näitä yli tarpeidensa turvatakseen itselleen kasvupotentiaalia. New space-kehitys on myös lisännyt avaruusromumäärää – suurvalloilla voi olla strategisia intressejä olla poistamatta heidän aiheuttamaa avaruusromua, koska tämä vaikeuttaa muiden valtioiden pääsyä kiertoradalle. Avaruuden kaupallistumisella on nähdäkseni ennemminkin suurvaltakamppailua kirittävä vaikutus.
Avaruuden yleissopimuksessa (1967) sekä Euroopan avaruusjärjestyksen peruskirjassa on sitouduttu avaruuden rauhanomaiseen käyttöön. Mitä tällä tarkoitetaan?
Avaruuden rauhanomaisesta käytöstä on monenlaisia tulkintoja – voiko jo pelkän konfliktin puutteen lukea rauhaksi, vai edellyttääkö rauha väkivallan uhan puutteen? Rauhantutkimuksessa on yleisesti kiistanalaista, onko esimerkiksi ydinasekyvykkyyksien ylläpito eettisesti hyväksyttävä keino konfliktien ennaltaehkäisemiseksi – avaruussektorilla tämä vastaa kysymystä, onko oikeutettua edistää rauhaa tuhoisaan avaruusteknologiaan perustuvien pelotteiden kautta.
Kuvaisitko tämän päivän avaruustoimintaa rauhanomaiseksi?
Kuvaisin nykypäivän avaruustoimintaa kilpajuoksumaiseksi – mielestäni ei voida puhua ainakaan rauhaa luovasta toiminnasta, vaan ennemminkin suurvaltojen välisten konfliktien riskiä lisäävästä toiminnasta. Vaikkei konflikti tuskin olekaan minkään valtion tavoite, näkisin rauhanomaisen avaruustoiminnan edellyttävän jonkinlaiset yhteiset pelisäännöt. Suurvalloilla ei tosin ole juurikaan intressejä rakentaa tällaisia sääntöjä, koska he hyötyvät avaruuden käsittämisestä ”villinä läntenä”, mitä se sopimusten puuttuessa luonnostaan on – he voivat edistää intressejään hegemonisesta asemasta käsin varsin tehokkaasti.
Loppupeleissä avaruuden rauhanomainen käyttö olisi kyllä kaikkien yhteinen etu, joka mahdollistaisi nopeampaa ja vakaampaa kehitystä avaruussektorilla – jatkuva kilpailu syö resursseja.
Lisäresursseja avaruuden roolista suurvaltakamppailussa:
