”Jos voimme ajatella jotakin, se on myös mahdollista”

Luca Parmitano on Euroopan avaruusjärjestön (ESA) italialainen astronautti, joka on viettänyt yli vuoden kansainvälisellä avaruusasemalla (International Space Station, ISS). Viime viikolla Helsingin-vierailunsa aikana Luca Parmitano tapasi SpaceFinlandin edustajan keskustellakseen avaruuslentojen etiikasta.
 

Monet astronautit ovat raportoineet ”kokemuksellisen perspektiivimuutoksen - overview effect”; kognitiivisen muutoksen, joka johtuu maapallon näkemisestä avaruudesta - jotkut ovat jopa sanoneet, että se olisi muuttanut heidän maailmankatsomuksensa perustasolla. Koitko sinäkin tällaisen vaikutuksen?

Luca Parmitano: Olen todellakin kokenut tuollaisen vaikutuksen – on vaikea pukea sanoiksi, miltä se tuntuu. Maan näkeminen avaruudesta antaa ainutlaatuisen haurauden tunteen. Kaukaa katsottuna planeetta näyttää elävältä organismilta: tuuli, pilvien liike ja meriaallot saavat maan näyttämään hengittävältä.
 

Vaikuttiko kokemus eettisiin käsityksiisi?

Tietoisuus Maan hauraudesta antoi minulle vahvan vastuullisuudentunteen. Sen lisäksi, että haluan varmistaa ihmiskunnan tulevaisuutta maapallolla haluan myös suojella muita lajeja, joiden olemassaoloa uhkaa puute kestävämmistä tulevaisuudennäkymistä. Se, että ihmiset eivät näy avaruudesta, antoi minulle ainutlaatuisen näkökulman ihmiskunnan asemaan maapallolla.
 

Monet astronautit puhuvat ympäristöhuolten puolesta. Onko mahdollista puolustaa ympäristönäkökohtia ja samalla tukea avaruuslentoja?

Olin itse hyvin huolissani avaruuslentojen ympäristövaikutuksista kunnes totesin, että yhden  avaruusasemalle laukaisun käyttämä polttoainemäärä on verrattavissa huoltoasemalle varastoidun polttoaineen määrään. Avaruuslennolla saavutettujen hyötyjen – mukaan lukien ilmastonmuutoksen hillitsemisvalmiuksien parantaminen – valossa tämä on äärettömän pieni määrä. Lisäksi avaruuslennoilla on hyvin pieni hiilijalanjälki muihin teollisuudenaloihin verrattuna.
 

Mitä eettisiä huolenaiheita avaruuslentoihin liittyy?

Suurin eettinen huolenaihe liittyy avaruusasemalla tekemäämme tutkimukseen. Jotkut kokeilut herättävät perusteltuja eettisiä huolenaiheita: olemme tehneet kokeita eläimillä, joista osa oli lopetettava. Astronauteille annetaan aina mahdollisuus olla osallistumatta näihin kokeisiin. En kuitenkaan ole kuullut kenestäkään, joka olisi kieltäytynyt. Yritämme tarkastella kokonaiskuvaa ja arvioida kokeita niiden mahdollistaman tieteellisen edistyksen valossa. Kokeisiin sisältyy genetiikkaa, osteoporoosia, lihasdystrofiaa ja syöpää koskevaa tutkimusta – henkilökohtaisesti uskon, että edistyminen näillä aloilla oikeuttaa kokeilut. Ja tietenkin huolehdimme kaikin mahdollisin tavoin siitä, että eläimet eivät kärsi ennen kokeita, niiden aikana tai niiden jälkeen.
 

Mitkä arvot ohjaavat ihmiskunnan pyrkimyksiä avaruuteen?

En yleensä halua puhua ehdottomasti. Jopa etiikka on joustavaa – se muuttuu ajan, iän ja yhteiskunnan myötä. Vaikuttaa kuitenkin turvalliselta sanoa, että tieteellä on absoluuttinen arvo. Tiedonjanomme erottaa meidät kaikista muista lajeista maan päällä. Suhtaudun hyvin voimakkaasti avaruudessa tekemäämme tieteeseen, koska sitä ohjaavat kysymykset siitä, keitä olemme ja mistä olemme kotoisin. Löydämmekö koskaan lopullista vastausta? Emme! Se olisi tylsää. Kuitenkin tiedon lisääminen joihinkin hyvin perustavanlaatuisiin kysymyksiin vaikuttaa minusta edelleen erittäin arvokkaalta. 
 

Miksi tarvitsemme avaruutta näiden vastausten etsimiseen?

Avaruustieteessä puhumme hyvin ainutlaatuisesta tieteestä: sitä ei voi jäljitellä missään päin maapalloa. Maapallolla voimme muuttaa ilmakehää, painetta, lämpötilaa – voimme manipuloida kaikenlaisia olosuhteita, mutta kokeilujen kiihtyvyys on aina 9,8 metriä sekunnissa. Kun tiede viedään kiertorataympäristöön, se muuttuu olennaisesti: avaruusasema on mikrogravitaatioympäristössä, jossa painovoiman vaikutukset ovat merkityksettömiä. Avaruuskokeilut tuottavat uusia tuloksia ja herättävät uusia kysymyksiä. On myös tiettyjä kokeiluja, joita voidaan tehdä vain avaruudessa.
 

Kuinka avaruudessa tehty tieteellinen tutkimus on jo muuttanut käsitystämme maailmankaikkeudesta?

Euroopan avaruusjärjestön ja NASAn yhteistyönä Hubblen avaruusteleskooppi on muuttanut perustavanlaatuisesti käsitystämme maailmankaikkeudesta. Nyt meillä on myös James Webb -avaruusteleskooppi – se on jo antanut meille joitakin maailmankaikkeuden vaikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista kuvista. Toinen esimerkki on AMS, Alfa Magnetic Spectrometer, joka tunnistaa joitakin universumin vanhimmista ja harvinaisimmista hiukkasista ja kaappaa niitä. Tulokset ovat mullistaneet käsityksiämme maailmankaikkeuden muodostumisesta.
 

Pitäisikö ihmiskunnan pyrkiä muuttumaan moniplanetaariseksi sivilisaatioksi?

Ensinnäkin haluan korostaa, että se ei ole avaruusjärjestöjen tarkoitus tänään – emme etsi toista planeettaa, jolla ihmiskunta voisi elää. Meillä on yksi planeetta, maapallo, ja se on kaikki, mitä meillä on ja mitä meillä on hyvin pitkään. Mutta Maan resurssit ovat rajalliset. Avaruudessa on kuitenkin runsaasti resursseja. Jonain päivänä toivon, että ihmiskunta voi hyödyntää näitä resursseja parantaakseen elämää maapallolla esimerkiksi käyttämällä niitä energialähteinä. Tällä hetkellä käytämme kaikkein huonoimpia mahdollisia energialähteitä – fossiiliset polttoaineet eivät ole uusiutuvia ja ne saastuttavat planeettaamme. Ja jos meillä jossain vaiheessa olisi teknologiaa muuntaa muita planeettoja – miksei? Epäilen kuitenkin, tuleeko moniplanetaarisesta ihmiskunnasta todellinen mahdollisuus seuraavien vuosisatojen aikana.
 

Mikä on utopistinen visiosi ihmiskunnan tulevaisuudesta avaruudessa?

Pidän utopian käsitteestä, koska se sijaitsee mahdollisen ja mahdottoman rajapinnassa. En tiedä, mitkä skenaariot lopulta osoittautuvat mahdollisiksi – haluan uskoa, että jos voimme ajatella jotakin, se on myös mahdollista. Se, onko jokin käytännöllistä, on toinen kysymys. Kuten edellä mainittiin, yksi utopistinen skenaario on, että laajentuisimme planeettamme ulkopuolelle ja ottaisimme muita avaruusympäristöjä ”siirtomaavalloiksi”. Jotta meistä tulisi moniplanetaarinen sivilisaatio, meidän pitäisi muuttaa fysiologiaamme geneettisellä tasolla – kehomme ja mielemme eivät ole tehty avaruuslentoja varten, olemme kehittyneet elämään Maan päällä. En kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että jonain päivänä voimme muokata DNA:tamme sopiaksemme paremmin avaruuslentoihin.

 

© NASA: Astronautti Luca Parmitano on ollut jo yli vuoden ulkoavaruudessa ja suorittanut kuusi avaruuskävelyä ollessaan kansainvälisellä avaruusasemalla. Parmitano osallistui ESA:n Volare- ja Beyond-avaruuslennoille ja oli ensimmäinen italialainen ja kolmas eurooppalainen avaruusaseman päällikkönä.