Hyppää sisältöön

ICEYElle 30 miljoonan euron rahoitus satelliittiteknologian ja -palvelujen kehittämiseen

SpaceFinland
Julkaisuajankohta 12.5.2023 10.08
Uutinen
Kuva: ICEYE

ICEYE kehittää hankkeessaan uuteen innovatiiviseen sensori- ja avaruusteknologiaan pohjautuvaa palvelukonseptia, joka tuottaa reaaliaikaista ja luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi maailmanlaajuisesti.

Business Finland on myöntänyt ICEYEn tuotekehityshankkeelle 30 miljoonan euron lainarahoituksen.

Hankkeen tavoitteena on luoda ainutlaatuinen informaatio- ja ohjelmistoalusta, suunnitella ja kehittää teknologiaa seuraavien sukupolvien satelliitteihin sekä soveltaa satelliiteista saatavaa korkean tarkkuustason informaatiota globaalisti luonnonkatastrofien analysointiin, mallintamiseen ja päätöksentekoon.

– Uuden teknologian kehittäminen suuren satelliittiparven rakentamiseen, operointiin ja hyödyntämiseen vaatii paljon resurssi-intensiivistä tutkimusta ja kehitystä. Business Finlandin rahoitus on jo nyt ollut merkittävässä osassa matkan varrella kannustamassa uuden, johtavan teknologian ja liiketoiminnan kehittämiseen. Tällä projektilla ICEYEn investoinnin skaala kasvaa jälleen, sanoo ICEYEn strategiajohtaja Pekka Laurila.

– ICEYE on alansa kirkkaimpia tähtiä maailmassa ja yrityksen liiketoiminnalla on arvioitu olevan poikkeuksellisen suuri, miljardiluokkaan yltävä liikevaihtopotentiaali. Suomalaisten yritysten viennin kasvattaminen on Business Finlandin toiminnan tärkeimpiä tavoitteita. Näin luodaan kasvua ja hyvinvointia Suomen kansantaloudelle, kertoo Business Finlandin rahoituspalveluista vastaava johtaja Timo Metsä-Tokila.

Lisätietoja:
Timo Metsä-Tokila
Rahoituspalveluista vastaava johtaja
Business Finland
timo.metsa-tokila (at) businessfinland.fi
+358 40 7502 442