Hyppää sisältöön

Raportti: ESA:n miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen ohjelmassa mahdollisuuksia suomalaisille

SpaceFinland
Julkaisuajankohta 18.2.2022 10.14
Uutinen
Kuva: ESA

Työ- ja elinkeinoministeriön 18.2.2022 julkaisema asiantuntijaraportti ehdottaa, että Suomi osallistuu Euroopan avaruusjärjestön ESA:n miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen ohjelmaan (E3P-ohjelma). Selvitys suosittelee myös kansallisen avaruushallinnon vahvempaa resursointia.

Raportissa arvioidaan laajasti, mitä hyötyjä Suomelle olisi ohjelmaan osallistumisesta ja mitä riskejä voisi seurata ohjelman ulkopuolelle jäämisestä. ESA:n miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen ohjelman tavoitteena on vahvistaa Euroopan keskeistä roolia tulevaisuuden avaruustutkimuksessa ja -hankkeissa. Ohjelman päämääränä on myös inspiroida tulevia sukupolvia avaruuden tutkimuksen saralla ja erityisesti syvän avaruuden kohteiden saavuttamisessa.

Suomi on Viron lisäksi ainoa Euroopan avaruusjärjestön jäsenmaa, joka ei ole toistaiseksi osallistunut valinnaiseen miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen ohjelmaan. Osallistuminen mahdollistaisi Suomelle laajemman pääsyn kansainvälistä avaruusasemaa, kuulentoja ja kuun kiertoradalle suunniteltua avaruusasemaa sekä Mars-lentoja koskeviin hankkeisiin. 

Selvityksen mukaan jättäytyminen ohjelman ulkopuolelle rajoittaisi pääsyä uuden avaruustalouden kehityksen alkuvaiheisiin. Globaali avaruustalous on kasvanut voimakkaasti viimeisen vuosikymmenen aikana ja kasvun ennustetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Globaalin avaruustalouden arvo on noin 350 – 450 mrd US dollaria.

Suomi on pystynyt houkuttelemaan uusia avaruusyrityksiä voimakkaaseen kasvuun ja teknologiseen eturivin kehitykseen. Suomalaiset avaruusalan startup-yritykset ovat keränneet yksityistä rahoitusta kymmeniä miljoonia ja kehittäneet globaalia liiketoimintaa. Suomalaiset tutkimuslaitokset ja tutkijat ovat korkean tasoisen osaamisensa ansiosta mukana merkittävissä kansainvälisissä hankkeissa. Suomessa on kehitetty useita innovatiivisia tuotteita, sovelluksia ja palveluita, jotka voisivat olla merkityksellisiä myös miehitettyjen avaruuslentojen ja muun avaruuden tutkimuksen näkökulmasta 

Selvityksen tuloksia hyödynnetään, kun Suomi määrittelee vuonna 2022, mihin ESA:n seuraavan ohjelmakauden ohjelmiin se osallistuu. Päätös ESA:n tulevan ohjelmakauden ohjelmista tehdään marraskuussa 2022 Euroopan avaruusjärjestön ministerineuvoston kokouksessa.

Suomi on ollut Euroopan avaruusjärjestön (ESA) täysjäsen vuodesta 1995 alkaen. Suomen viimeaikainen (vuodet 2020-2022) rahallinen kontribuutio Euroopan avaruusjärjestön pakollisiin ja vapaaehtoisiin ohjelmiin on ollut vuosittain noin 28 miljoonaa euroa.

Selvityksen toteutuksesta vastasivat KPMG Oy sekä Forefront Oy.

Lisätiedot: 
neuvotteleva virkamies Tuija Ypyä, TEM, p. 0295 062 115
selvityksen tekijä, Senior Manager Henrik Pekkala, KPMG Oy, p. 040 535 5638

Suomen osallistuminen Euroopan avaruusjärjestön miehitettyjen avaruuslentojen ja avaruuden tutkimuksen ohjelmaan - Selvitys taloudellisista ja yhteiskunnallisista hyödyistä