Etiikka on erottamaton osa avaruustoimintaa

Harjoittelijana työ- ja elinkeinoministeriön avaruustiimissä pääsin tutustumaan suomalaiseen avaruustoimintaan ja toteuttamaan avaruusetiikka-aiheisen haastattelusarjan.

Avaruus on kiinnostanut minua lapsesta asti – ala-asteella kuuntelin toistamiseen Stephen ja Lucy Hawkingin äänikirjaa ”Avain maailmankaikkeuteen”, ja vierailut Zürichin tähtitorniin tekivät minuun suuren vaikutuksen. Eräänä yönä samaisen tähtitorni Uranian yhdistys järjesti mieleenpainuvan vaelluksen Zürichin ”planeettapolulle”, joka kiemurtelee planeettojen pienoismalleja pitkin Üetliberg-vuoren harjulla. Kaupunginvalojen yllä taivaalle avautui mainio näkyvyys, ja oppaan neuvojen avulla tähtien joukosta erottui myös kansainvälinen avaruusasema.

Nykyisin opiskelen filosofiaa ja englantia Zürichissä, missä olen kasvanut sveitsiläis-suomalaisessa perheessä. Helsingissä vietetty vaihtovuosi vahvisti toivettani päästä kokeilemaan siipiäni Suomen työelämässä, ja keväällä sain yllätyksekseni unelmieni harjoittelupaikan: pääsin viestintäharjoittelijaksi työ- ja elinkeinoministeriön avaruustiimiin.

Kyse ei ollutkaan alienviestinnästä

Harjoittelun myötä alkoi mielenkiintoinen tutkimusmatka Suomen avaruustoiminnan uumeniin. Vaikka olin kuullut, että suomalaiset pienyritykset ovat kansainvälisen avaruustoiminnan eturintamassa, en osannut odottaa Suomessa olevan näin vakiintunutta avaruushallintoa. Törmäsin käsitteisiin kuten ”avaruusasiain neuvottelukunta”, ”hajautettu avaruushallinto” tai ”avaruustilannetietoisuus”.

Harjoittelun alkuvaiheessa pääsin osallistumaan Space Generation Advisory Councilin (SGAC) verkostoitumistapahtumaan, joka kokosi yhteen avaruudesta kiinnostuneita nuoria. Siellä kerroin muutamalle mukanaolijalle harjoitteluni ensikokemuksista, jolloin eräs keskustelukumppani kysyi epäuskoisesti: ”Meinaatko tosiaan, että suunnittelette kommunikaatiota alieneiden kanssa?” Totta – näinkin avaruusviestinnän voisi tulkita. Vaikka tämäkin olisi epäilemättä mielenkiintoinen työtehtävä, olin filosofian opiskelijana myös innoissani siitä kun pääsin toteuttamaan avaruusetiikka-aiheisen haastattelusarjan.

Fiktiota vai tiedettä?

Aluksi avaruusetiikka vaikutti varsin abstraktilta, ja aiheesta väittelevän Oskari Sivulan pohdinnat aiheista kuten Marsin maankaltaistaminen tai astronauttien parantelu kuulostivat miltei tieteisfiktioilta. Se kuinka päivänpolttava aihe avaruusetiikka on jo tänään, valkeni minulle vasta huomatessani kuinka monin tavoin arkemme nojautuukaan avaruustoimintaan.

Avaruus kulkee arjessamme mukana esimerkiksi paikkatietopalvelujen, sääennusteiden ja tietoliikenteen muodossa – avaruustoiminta kytkeytyy moniin toimialoihin ja sitä harjoittavat mitä moninaisimpia intressejä edustavat toimijat. Toisinaan nämä intressit voivat olla ristiriidassa keskenään. Avaruusetiikkaa tarvitaan muun muassa juuri näiden ristiriitojen sovittamiseksi: Oskari Sivulan mielestä yksi avaruusetiikan keskeisimmistä tehtävistä onkin ”toimintaa ohjaavien osittain ristiriitaisten intressien ja arvojen tarkastelu ja puntaroiminen”.

Teoriaa ja konkretiaa avaruusalan kentältä

Avaruusetiikkasarjaa varten halusin haastatella sekä tutkijoita että muuten avaruusalalla toimivia henkilöitä. Sarjan sisällöksi valikoituivat seuraavat aiheet: avaruusetiikan yleinen kartoitus väitöskirjatutkija Oskari Sivulan kanssa, avaruuskestävyyden pohdinta kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtajan Minna Palmrothin kanssa, avaruuden rooli suurvaltakamppailussa tutkija Markus Holmgrenin kanssa sekä avaruuslainsäädännön etiikka avaruusjuristi Jenni Tapion kanssa.

Euroopan avaruusjärjestön astronautti Luca Parmitano vieraili lokakuussa Helsingissä, jolloin tarjoutui mahdollisuus haastatella sarjaa varten myös ihka aitoa astronauttia – luonnollisesti aiheeksi valikoitui henkilöitettyjen avaruusmissioiden etiikka.

Mikä oikeuttaa avaruustoiminnan, kun katse tulisi kääntää kohti kotiplaneettaamme?

Yksi avaruusetiikan peruskysymyksistä koskee avaruustoiminnan oikeutusta: onko perusteltua, että panostamme valtavia rahasummia avaruustoimintaan, kun omaa planeettaamme järisyttävät akuutit kriisit? Kysymys avaruustoiminnan oikeutuksesta sulautuu osaksi kysymystä avaruustoiminnan yhteiskunnallisesta hyödystä.

Avaruusfyysikko Minna Palmroth pohti asiaa seuraavasti: ”Planeetan kestävyyden edistäminen on mielestäni painavin motiivi sille, miksi meidän kannattaa tällä hetkellä ylipäätään satsata avaruustoimintaan. Maapallon kantokyky edellyttää vihreän sekä digitaalisen siirtymän käyttöönottoa, ja näiden onnistuminen nojaa pitkälti avaruustoimintaan.”

Etiikka heijastuu lainsäädäntöön

Keskustelussa Minna Palmroth toi myös esiin, että tämän päivän avaruustoimijoilla on ”kestämättömän avaruustoiminnan haittavaikutusten minimointivelvoite”. Kyseisiä haittavaikutuksia voivat olla esimerkiksi muiden toimijoiden avaruuteen pääsyn estäminen tai heidän altistamisensa avaruusperäisille riskeille.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että meidän on siivottava sammuneet satelliitit ja muut romukappaleet pois kiertoradoilta. Tämä onkin jo osa Suomen lainsäädäntöä, jossa toiminnanharjoittajia velvoitetaan esittämään suunnitelma satelliitin kiertoradalta poistamiselle jo toimilupaa hakiessa. Toisessa haastattelussa avaruusjuristi Jenni Tapio totesi, että ”Suomen avaruuslainsäädäntöä voidaan pitää kansainvälisesti edistyksellisenä”.

Avaruus vie etiikan peruskysymysten äärelle

Vaikka juridiikka on tehokas tapa eettisten periaatteiden vakiinnuttamiseksi, avaruuslainsäädännön valmistelu on itsessään eettisten ristiriitojen läpäisemää. Jenni Tapio pohtii, että avaruuslainsäädäntö lähtee väistämättä antroposentrisesta, eli ihmiskeskeisestä lähtökohdasta: ”Tapamme jäsentää ympäristöämme on muovautunut tiettyjen olosuhteiden vallitessa. Ovatko arvomme yleistettävissä myös radikaalisti erilaisiin olosuhteisiin?”

Arvojemme soveltamisen vaikeus planeettamme ulkopuolelle vie viimein yhden etiikan peruskysymyksen äärelle: onko olemassa eettisiä tosiasioita, jotka pätevät olosuhteista riippumatta? Oskari Sivula luonnehti avaruusetiikkaa eräänlaiseksi peiliksi, jota vasten voimme peilata arvojamme ja kenties tuottaa uusia näkökulmia ihmiskuntaa jo kauan askarruttaneisiin eettisiin pulmiin.

Avaruudesta käsin maapallo näyttää hauraalta

Arvojemme riippuvaisuus vallitsevista olosuhteista tuli esiin myös astronautti Luca Parmitanon haastattelussa, jossa hän muisteli kokemaansa ”overview effectiä”, eli ”kokemuksellista perspektiivimuutosta”. Kyseessä on monien astronauttien raportoima kokemus maapallon näkemisestä ulkoavaruudesta käsin.

”Tietoisuus Maan hauraudesta antoi minulle vahvan vastuullisuuden tunteen”, astronautti kertoi ja kuvasi Maan näyttäneen etäisyyden päästä katsoen miltei hengittävältä organismilta. Perspektiivimuutos osoittaa kuinka avaruus voi auttaa ihmiskuntaa oman paikkansa hahmottamisessa ja miten merkittävänä inspiraationlähteenä se voikaan toimia.

Suomi – eettisen avaruustoiminnan edelläkävijä?

Oskari Sivulan mukaan avaruusetiikan tutkimus tekee Suomessa vasta tuloaan. Jälkikäteen tämä yllättää, sillä keskusteluissa minulle syntyi sellainen kuva, että avaruusetiikkaan olisi satsattu Suomessa jo kauan. Kaikilla haastateltavilla oli vastauksia kysymyksiin, joita voi hyvinkin mieltää avaruusetiikan piiriin kuuluviksi.

Sain haastattelujen myötä myös sellaisen käsityksen, että Suomessa ollaan halukkaita edistämään avaruustoimintaa vankoin eettisin perustein. Myös se, että työ- ja elinkeinoministeriön avaruustiimi kannusti avaruusetiikkasarjan toteuttamiseen, vahvisti saamaani vaikutusta, että avaruusetiikalle on Suomessa laaja kaikupohja. Koen myös, että avaruusalan eettisille haasteille etsitään määrätietoisesti ratkaisuja, kuten esimerkiksi Minna Palmrothin johtamassa kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikössä.

Vaikka avaruusetiikka on tieteenalana vielä nuori, Suomen avaruustoimikenttä näyttää toteuttavan jo eettisen avaruustoiminnan periaatteita, kuten käy ilmi esimerkiksi kestävyyden huomioon ottavassa lainsäädännössä. Avaruusetiikka on siis muutakin kuin teoreettista hiustenhalkomista, ja avaruuseettisiä päätöksiä on kohdattu aina avaruusajan alkuvaiheista asti; ensimmäisen satelliitin laukaisu, puhumattakaan ensimmäisen ihmisen lähettämisestä vaaralliselle avaruuslennolle ovat saattaneet ihmiskunnan kiperien arvokysymysten äärelle.

Vaikka Suomi ei lukeudu maailman suurimpien avaruustoimijoiden joukkoon, myös Suomi voi osaltaan vaikuttaa globaalin avaruustoiminnan kulkuun. Jenni Tapio muistutti, ettei Suomen kansainvälistä vaikutusta tule vähätellä: esimerkiksi Copuoksessa eli YK:n avaruuden rauhanomaisen käytön komiteassa päätöksiä tehdään yksi ääni per jäsenvaltio -periaatteella. Suomen ääni painaa tällöin yhtä paljon kuin vaikkapa Yhdysvaltain ääni, jota tutkija Markus Holmgren pitää nykyajan ylivoimaisena avaruussuurvaltana.

Suomi on myös vakiintunut kansainvälisesti varteenotettavaksi avaruustoimijaksi – eettisen avaruustoiminnan edelläkävijänä Suomi voi kauaskantoisten säteilyvaikutusten kautta vaikuttaa myös globaaliin avaruustoimintaan.

(Kuvalähteet: Oskari Sivula, ESA, Jenni Tapio, Anna-Sofia Schaller)